Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 30. tammikuuta 2014

Palloja puutarhassa ja vähän sisälläkin


Siskoni perheessä pelaavat mies ja kolme poikaa jalkapalloa.  Kun kuljeskelin heidän kauniilla pihallaan eteläisessä Ruotsissa muutama vuosi sitten, törmäsin joka paikassa palloihin. Oli ihan pakko kuvata niistä suurin osa. Valitettavasti sarja ei ole aivan täydellinen :)











tiistai 21. tammikuuta 2014

Pakkasta - 27,5 astetta


Sunnuntaiaamuna 19.1.2014 pakkasmittarini näyttivät asteita  - 25 - 29. Varaston seinän mittarin lukema  - 27,5 lienee ollut lähellä oikeaa. Tein kameran kanssa pienen kierroksen takapihalla. Kävin sisällä vähän lämmittelemässä. Vaihdoin kameraa ja suuntasin läheiselle lammelle. Mottikelkkareittiä oli hyvä kulkea. Untavatakissa tuli kuuma, mutta sääriä palelsi. Puolenpäivän maissa aurinko piileskeli vielä puiden takana. Palasin kotiin, latasin akkua, lisäsin vaatetta ja taas menoksi. Suuntana oli nyt läheinen järvi, jonne myös pääsi moottikelkkareittillä kävellen. Muita ulkona liikkuvia ei näkynyt. Puoli kahdelta aurinko oli kivunnut jo melko korkealle ja sen säteet valaisivat Anu Pentik Gallerian mosaiikkikuvioita. Oli niin kaunista, etten millään malttanut palata kotiin. Oikea käsi oli aika kohmeessa ja tunnin tallustelun jälkeen alkoi varpaita palella. Kuvasaalis oli aika mukava. Nyt on kurkku kipeä ja nenä vuotaa, mutta kyllä kuvausreissu oli vaivan arvoinen :)









torstai 16. tammikuuta 2014

Pakkaspäivä Lapin Taikamaassa


Tänään 16.1.2014 oli Lapin Taikamaassa pakkasta parikymmentä astetta. Ajoin autolla Kirintövaaran laelle ja ihailin luonnon uskomatonta kauneutta. Tykkypuut ovat kuin toistensa kanssa kuiskuttelevia satuolentoja. Tätä ihanuutta saamme nyt nauttia monen tummanharmaan viikon jälkeen.








lauantai 4. tammikuuta 2014

Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa 29.12.2013


Häpeä tunnustaa, että tämä oli ensimmäinen kerta kun kävin Kaisaniemen kasvitieteellisessa puutarhassa Helsingissä. Helsinki on pohjoisen asukkaalle sellainen ohikulku- ja seminaaripaikka. Monesti olen noteerannut kasvitieteellisen sisäänkäynnin siitä ohitse porhaltaessani, mutta koskaan ei ole ollut aikaa poiketa portista sisään. Nyt sattui niin, että lähdin ukkoni kanssa Helsinkiin useamman yön kulttuurireissulle. Pohjoisen juna saapui Helsinkiin sunnuntaiaamuna klo 7.10. Mikään paikka ei ollut auki. Hotelli otti vastaan tavaramme ja tarjosi maksusta aamiaisen. Mietimme, miten viettäisimme aikamme siihen saakka kun saamme huoneet puoliltä päivin. Äkkäsimme että kasvitieteellinenhän on ihan siinä vieressä ja se aukeaa kymmeneltä. Olipa mahtavaa poiketa tihkusateesta ja tuulesta tropiikkiin, aavikkoon ja joulun tuoksuihin. Ja ulkonakin oli paljon ihasteltavaa.

Kaisaniemen kasvitieteellisen ensimmäiset puiset rakennukset valmistuivat 1832, mutta Gustav Nyströmin suunnittelemat nykyiset takorautaiset huoneet ovat vuodelta 1889 (palmuhuone) ja 1896 (muut). Jatkosodassa puutarhaan putosi kolme pommia. Vain yksi sypressi ja parananjättilumpeen siemet selvisivät pakkasessa. Siemenet säilyivät hengissä lummealtaan pohjalla. Kasvihuoneet restauroitiin ja ajanmukaistettiin 1950-luvulla. Kasvihuoneissa on yli 800 eri kasvia ja ulkotiloissa n. 2800. - Tänne täytyy tulla kesällä ihan varta vasten uudestaan.

 Peikonpähkinä (ormhassel)

Tyrni

Tuohituomi / Prunus maachii / Gulbarkig hägg

Tammen viimeisiä lehtiä

Joulunäyttely - tuohisydän



 Tiikerilumme / Egyptisk lotus / Nymphaea lotus "Red Flare"

 Kannukasvi

 Kaakao

 Kotoa tuttu hirvensarvisaniainen

Sademetsähuoneessa oli niin kosteaa että kameran linssiä piti pyyhkiä jatkuvasti