PP-puutarhurin opintomatka Azoreille osa 4: Ihmiskohtaamisia

Kiinalainen ravintola Ponta Delgadan Avenidalla. Nuorilla juomana portugalilainen Mateus Aragones Rose.

Terra Nostran kasvitieteellisen puutarhan työntekijöitä.

Hautausmaat ovat aina pakollisia käyntikohteita.

Kalastajat ja mustekalasaalis.

Hedelmä- ja vihanneskauppias Ponta Delgadan torilla.

Valasretkelle lähtijät varustettiin sadevaatteilla ja pelastusliiveillä. Aamupäivän retkelle oli tarjolla kumiveneitä ja yksi isompi katettu vene. Iltapäivän retkelle, johon itse osallistuimme lähti kolme kumivenettä. Meno oli melko hurjaa kovassa aallokossa, mutta jaloilla pystyi onneksi ottamaan tukea veneen pohjasta kun pudostusta aallon harjalta pojalle oli muutama metri. Oppaat välittivät toisilleen tietoa valasparvien liikkeista. Futorismolla oli käytössä valas- ja delfiinitakuu. Jos valaita ei näkynyt niin rahat sai pois. Emme saaneet, näimme 5-6 kaskelottia. - Alimmassa kuvassa yrityksen oma valokuvaaja ja turistivalokuvaaja. Tutkijat kuvaavat valaiden pyrstöjä, koska niistä tunnistaa parhaiten eri valaslajit.

Terra Nostran kasvitieteellisen puutarhan yhteydessä oli rautapitoinen lähes 40-asteinen iso lähde. Todella miellyttävä uintikokemus.

Äiti ja lapsi Jardim José do Cantossa.

Kalakauppiaat Ponta Delgadan torilla.

Onkohan tämä ihminen vai eläin. Se on osa suurta kirkkoa joka tapauksessa.

Ponta Delgadan huvipursisatamassa oli samanlaisia aikuisten liikuntavälineitä kuin Pekingissä-

Vartija Jardim José Antonio Borgesissa.

Teeviljelmän työntekijöitä.

Juuri kun olin selvinnyt Posion Yukigassen -lumisodasta jouduin keskellä Atlanttia vesisotatantereelle. Ponta Delgadassa oli karnevaalit, johon kuului vedellä täytettyjen vesipussien heittäminen päin näköä. Litimärkiä ihmisiä käveli kaduilla vastaa. Muovipussit peittivät sotatannerta vielä seuraavana aamuna.

 

Azorit osa 3: Eläinkohtaamisia

Saô Miguelin saarella on 130.000 asukasta ja melkein yhtä monta lehmää.

Jardim José do Canton puutarhan kissa lähetti terveisiä Pyssykylän Mantovaaran lajitovereilleen Janelle ja Manulle.

Terra Nostran kasvitieteellisessä puutarhassa Furnasissa oli omituisia otuksia ja muutama ihan tutun näköinen eläväinen.

Viikon aikana vain yhtenä päivänä sää salli valasretken. Muutama kaskelotti nähtiin.

Lokkeja, pohjoisrannikon tyrskyjä ja pilviä.

Vierailu ratsutilalla, jonka isäntä kasvattaa proteoita. Proteoita nähtiin ainoastaan kukka-asetelmissa  - valitettavasti.

Pulut linnoituksen/merisotamuseon ikkunasyvennyksessä.

Punarinta Jardim José do Cantossa.

Varokaa koiraa!

Kärpänen ja kalla Jardim José Antonio Borgesissa. Kärpäsestä näkyy vain osa siipeä. - Todella vaikeasti kuvattava olento.

Azorit osa 2: Vanhoja tuttuja - papinkaura, kliivia, peikonlehti ja kiinanruusu

Ponta Delgadassa Jardim Antonio Borgesissa törmäsin heti vanhoihin tuttuihin: nuokkupapinkauraan, kliiviaan, peikonlehteen ja kiinanruusuun. Kotona nämä kasvavat sisätiloissa ruukuissa, mutta Azoreilla maassa ja huomattavasti suurempina kuin kotioloissa.

Nuokkupapinkaura (Billbergia nutans) kuuluu ananaskasveihin. Sillä on hennot juuret, jonka vuoksi se ei siedä suuria ruukkuja eikä runsasta kastelua. Kotipapinkaurani kasvaa ilman multaa soraseoksessa ja vaikuttaa olotilaansa tyytyväiseltä.

Punasarja eli kliivia (Clivia miniata) kuuluu narsissikasveihin. Se on tuotu Eurooppaan Etelä-Amerikasta 1800 -luvulla. Oma kliiviani viettää keskikesän ulkona etupihan katoksen suojassa ja kukkii joka kesä tai syksy. Kylmät yöt innostavat kliivian kukkimaan.

Kiinanruusu (Hibiscus rosa-sinensis) kasvaa luonnossa puuna tai pensaana. Se kotoisin Itä-Aasiasta, luultavasti Kiinasta. Kiinanruusu on Malesian kansalliskukka. - Kotona kiinanruusu kukkii kauniisti, mutta kukinto kuihtuu aivan liian nopeasti.

Peikonlehti (Monstera spp.) on kotoisin Keski- ja Etelä-Amerikasta. Luonnonvaraisena se voi kasvaa kymmenien metrien korkuiseksi. Peikonlehden hedelmät ovat syötäviä ja maistuvat kuulemma lievästi mansikalle ja banaanille. - En maistanut. - Peikonlehti on myrkyllinen, mutta hedelmä ei ole. Luonnossa kasvavan peikonlehden taakse on hyvä piiloutua.

Azorit osa 1: Kolibrikukka (Strelizia reginae) ja kalla (Zantedeschia aethiopica)

Kolibrikukka oli Azoreilla näkyvästi esillä kaupunkien katukuvissa ja talojen pihoilla. Strelitzia on ruohovartinen ja saattaa kasvaa jopa kaksimetriseksi. Kukkaan se puhkeaa täytettyään noin 7 vuotta. Oma Madeiralta tuotu kolibrikukan taimi on vasta 2-vuotias, joten kukintaa joutuu vielä odottelemaan. Luonnonvaraisena kolibrikukka kasvaa Etelä-Afrikan Kapmaan itäosissa.

Kuvissa nuori, keski-ikäinen ja vanha kalla. Kallaa kasvoi Sao Miguelin saarella rikkaruohona teiden varsilla ja vähän siellä sun täällä. Kallan tieteellinen nimi on Zantedeschia aethiopica ja portugaliksi se on ´jarro´. Lueskelin Ponta Delgadan kirjakaupasta ostamaani kasvikirjaa Plantas vivazes ja hämmästyin kun ymmärsin kallasta kertovasta portugalin kielisestä tekstistä kaksi ensimmäistä lausetta: " O grande jarro é uma planta que polariza opiniões. Alguns jardineiros adoram-na, enquanto que outros naõ toleram a sua associacão a cerímónias funerarárias. " Kalla siis jakaa mielipiteitä. Jotkut puutarhurit jumaloivat sitä ja jotkut taas eivät voi sietää kallaa, koska se ihmisten mielissä yhdistetään hautajaisiin. - Itse kuulun noihin jumaloiviin.