Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 28. joulukuuta 2015

Kuu ja aurinko


Aatonaattona ajelimme Sallaan melkein täysikuun loisteessa. Täytenä se olisi ollut joulupäivänä ja tapaninpäivän aamuna, mutta valitettavasti pilvinen taivas peitti näkyvyyden. Tapanina kuvasin sen sijaan Sallan kauniin kirkon ja hienon talvimaiseman.



Maanantaina 27.12. kävin Posion Kirintävaarassa aurinkoa ja Kitkajärveä kuvaamassa.




Tiistaina 29.12.aamulla näytti Lapin taikamaan aurinko tällaiselta:


lauantai 26. joulukuuta 2015

Huskeja kuvaamassa


Vietimme joulua Sallatunturissa Sallan Poropuiston läheisyydessä. Huskyt olivat niin kuvauksellisia, että nappasin muotokuvan melkein jokaisesta. Sää vaihteli - 20 asteesta nollaan. Täysikuu pysytteli piilossa joulupäivänä.







tiistai 22. joulukuuta 2015

Joulun ruokavieraita

 
Käpytikka

 Lintujen ruokapaikalla on lumen tulon jälkeen käynyt paljon vieraita: käpytikka, punatulkkuja, talitiaisia, hömötiaisia, harakoita, oravia ja yksi sinitiainen. Harakka on niin arka lintu, että en ole onnistunut vielä saamaan siitä kuvaa tänä talvena. Orava ja talitiaiset eivät juurikaan läsnäolostani perusta.Oikein ihanaa ja rauhallista joulua kaikille!

 Talitiainen

Hömötiainen

Punatulkkuja ja talitiainen


sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Auringon nousu ja lasku


Aurinko nousi tänään Posiolla klo 10.33. Ajoin Kirintövaaran huipulle vangitsemaan kultaisia säteitä. Aurinko laski 13.30. Auringon viimeiset säteet heijastui Ahvensalmen jo hieman jäätyneeseen pintaan.



torstai 10. joulukuuta 2015

Korouomassa uusi päiväreitti


Posion Korouomassa avattiin 9.12.2015 uusi päiväreitti. Metsähallituksen edustaja Pekka Veteläinen opasti noin 20 hengen porukkaa 5 kilometrin pituisella reitillä. Reitti on helppokulkuinen, mutta siinä on paljon nousuja ja laskuja. Lumikengät ja sauvat kannattaa ottaa talvella mukaan. Uusi reitti on upea. Sen varrella on paannejäätiköt Jaska Jokunen, Mammuttiputous ja Ruskea virta. Kaksi siltaa on rakennettu Korojoen ylityksiä varten ja opastauluissa kerrotaan alueen luonnosta ja tukkitöistä. Kahdella laavulla voi levähtää, nauttia eväitä ja paistaa makkaroita.









sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Hymyhuulet - keikkaa pukkaa


 EL Posion yhdistyksen ilmaisuryhmä Hymyhuulet perustettiin marraskuussa 2014. Aloituskokoontumisessa oli läsnä 8 henkilöä ja nyt meitä on 17 aktiivia. Olemme siis yhdessä 1 v, mutta  ryhmämme yksittäiset jäsenet ovat 63 - 77 -vuotiaita. Viimeisimmät esiintymiskokemukset ovat monella koulun juhlista, mutta karaoke- ja/tai kuorolaulutaustaa löytyy melkein kaikilta. Siksi ryhmämme esityksiin kuuluu oleellisena osana musiikki. Laulamme itse ja laulatamme muita. Esiinnymme siellä minne meidät pyydetään. Vuoden 2015 aikana tulemme esiintymään ainakin 21 kertaa ja harjoituskertoja kertynee lisäksi 25. Olemme esiintyneet vanhainkodilla, Sirniön hoivakodilla, toimintakeskuksessa, muistiseminaarissa, yhdistyksen kevätkokouksessa, Posion messuilla, Muikkumarkkinoilla, Akanvalkeissa, Pudasjärven kirjastossa, Lehmirannan lomakeskuksessa Salossa, Rovaniemellä kokouksen yhteydessä, puurujuhlissa ja ties missä. Esiintymisasumme ja ohjelmistomme suunnittelemme itse. Tähän mennessä olemme esittäneet Joulukirkkoon- kuvaelmaa, Tappuraisen Onnikkaa (mukaelma Meksikon pikajunasta), Sirkus Hymyhuulia, JouluSirkusta. Tiernapoikaesitystä olemme hioneet muutaman viikon ja ensi esiiintyminen on tulevana torstaina. Tiernapoikaesityksessämme enkelit, paimenet ja itämaan viisaat avustavat tiernapoikia lauluissa ja vuorosanoissa. Ryhmämme periaatteena on, ettei mitään tarvitse osata ulkoa ja kaikki mitä tehdään on juuri niin kuin pitääkin. Jokainen esitys on erilainen, improvisoinnille jätetään runsaasti tilaa.

 Sirkus Hymyhuulet Sirniön hoivakodilla


Tiernapoikaesityksen harjoitukset


 JouluSirkuksen harjoitukset



SirkusHymyhuulet Pudasjärven kirjastossa



Tappuraisen Onnikka Valmankodilla

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Kirintövaarassa ja Himmerkinlahdella


Maanantaina 23.11.2015 ajelin jälleen kerran Kirintövaaran huipulle. Lähellä huippua on mukava parkkipaikka, jossa tapaa usein tuttuja valokuvaajia. On mukava vaihtaa kuulumisia ja vertailla varusteita ja kameran säätöjä. Tykkylunta oli jo kertynyt runsaasti puiden rakenteisiin ja latvuksiin.





Himmerkinlahti on myös valokuvaajan paratiisi. Kitkan rannalta katsottuna luminen Kirintövaara hohtaa auringossa ja rannoille muodostuneissa jääveistokset muuttavat joka hetki muotoaan.

Maanantain jälkeen sää on lämmennyt. Tänään on jo 2 astetta lämmintä ja lisää lämpöasteita on luvassa. Saattaa olla, että Kirintävaaran tykkypuut ja Himmerkin jääveistokset ovat kohta muisto vaan.