Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 29. tammikuuta 2011

Vahakukkia ja orvokkeja



Keväällä 2010 Kaakkurin puutarhuri sai kirjeessä vahakukan siemeniä Morönperän puutarhurilta. Kaikki siemenet eivät itäneet, mutta loppukesästä muutama upea vahakukka ehti sentään kehittyä Eilalta saatujen orvokin taimien vierellä.

maanantai 24. tammikuuta 2011

Puutarhaunelmia kesälle 2011


Kesän odotus on alkanut Kaakkurin kasvitieteellisessä puutarhassa. Siemenluettelot on selailtu, mutta siemenet vielä tilaamatta. Syksyllä istutettujen sipulikukkien kuvat on kaivettu esille ihailua varten. Kohta nähdään nouseeko takapihalle 12 White Emperor -tulppaania, 26 mustaa Queen of Night -tulppaania, 36 vaalean punaista Angeliqu2 -tulppaania, 12 valkoista Ivory Floradale-tulppaania, 12 oranssia Princess Irene -tulppaania,  12 oranssia Freeman-tulppaania, 12 Giuseppe Verdi -lummetulppaania, 15 valkoista Prince Claus -krookusta, 15 valkoista Ruby Giant -krookusta, 5 keltaista, tuoksuvaa Sailboat -nunnannarsissia, 6 valkoista Segovia -narsissia, 18 kirjokevättähteä ja 12 ukkolaukkaa.  Myös edellisenä syksynä istutettujen 40 Darwin-tulppaanin, 40 papukaijatulppaanin, 10 narsissin ja 50 krokuksen ylösnousemusta odotellaan.  Sipulit on tilattu Korpikankaalta ja Exotic Gardenilta.

Kuvan palmunlehtikuvioinen sateenvarjo on hankittu kesällä 2008 Göteborgin kasvitieteellisestä puutarhasta.

Alla viime kesän 2010 ukkolaukkoja ja tulppaaneja.

lauantai 15. tammikuuta 2011

Himalajan tyräkki/Eldtörel/Euphorbia graffithii/Fire Glow


Löysin Himalajan tyräkin kesällä 2009 Puutteenkylän puutarhasta. Siellä se kasvoi isona, eksoottisena pöheikkonä. Viime kesänä taimi alkoi lievästi muistuttaa emoansa. Toivottavasti kaikki Himalaja- ja Siperia -alkuiset kestävät Kaakkurin pakkaset. - Himalajan tyräkki on kotoisin Himalajan kaakkoisrinteeltä, Bhutanista

23.7.2011
Hyvin on himalajantyräkki kestänyt pohjoisen talven. Nyt kolmantena kesänään se on kasvanut kovasti korkeutta ja leveyttä. Vaikuttaa siltä että kohta se alkaa muistuttaa Puutteenkylän emokasvia.

perjantai 7. tammikuuta 2011

Valkeaa valkealla

Jouluna Kaakkurin kasvitieteellisessä puutarhassa kukkivat kaupasta ostetut valkoiset amaryllikset. Niiden varret kasvoivat liikaa pituutta ja nuokahtivat pitkin pöytää. Puutarhuri tarttui saksiin, asetteli kukat maljakkoon ja laittoi ne työpöydälleen ihailemaan tammikuista talvipuutarhaansa.


tiistai 4. tammikuuta 2011

lauantai 1. tammikuuta 2011

Unikko avautuu


Muistoja kesältä 2010 Kaakkurin kasvitieteellisestä puutarhasta. Ylipuutarhuri PPP1.