Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 30. toukokuuta 2013

Lapinakileija



 
Sain lapinakileijan siemeniä muutama vuosi sitten Mantovaaran PP-puutarhurilta. Heittelin niitä sinne sun tänne ja viime kesästä saakka viljelykseni ovat tuottaneet tulosta. Lapinakileijat kasvat kauniissa ryppäissä ja availevat parhaillaan ruotsinlipunvärisiä kukintojaan. Lapinakileija voitti akileijojen kukintakilpailun. Seuraavana lienee vuorossa japaninakileija. Lehtoakileijat ovat aina hännillä.


2 kommenttia:

  1. Tuo näyttäisi olevan aika pitkälti samannäköinen kuin japaninakileija, joka minulla kukkii tällä hetkellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapinakileija muistuttaa kovasti japaninakileijaa, mutta kukka on lapinakileijalla sinikeltainen ja japaninakileijalla sinivalkoinen.- Kyllä on hurjaa menoa täällä tänä kesänä. Kaikki kasvit kasvavat kovaa vauhtia. Tulppaanit ja narsissit, jotka yleensä ovat ensimmäisten joukossa kukkimassa, jäävät ainakin minun pihalla muiden jalkoihin.

      Poista