Torstaina 29.5.2014 teimme Posion kulttuuritoimen järjestämänä valokuvausretken Livojärven maisemiin. Soudimme Lomakeskus Livohkan rannasta kilometrin verran ja rantaudumme hiekkarantaiseen poukamaan, josta alkaa merkitty luontopolku. Kuljimme harjun päällä ja laskeuduimme välillä lamperoille ja järven rantaan kuvaamaan. Retken päätteeksi käväisimme toisella puolella Livoa Kellinniemessä kuvailemassa. Oli hieno päivä. Aurinko paistoi ja tuuli viiilensi sopivasti välillä hikistä tunnelmaa.
Jäsenet: Kaksi pohjoista Pirkkoa; Toiminta-alue: Lappi; Toiminta-ajatus: Yhdistys edistää iloluontoista ja huoletonta puutarhaharrastusta ja jakaa jäsenilleen vuosittain Vuoden Puutarha -palkinnon.
Sivun näyttöjä yhteensä
perjantai 30. toukokuuta 2014
Valokuvausretki Livolle 29.5.2014
Torstaina 29.5.2014 teimme Posion kulttuuritoimen järjestämänä valokuvausretken Livojärven maisemiin. Soudimme Lomakeskus Livohkan rannasta kilometrin verran ja rantaudumme hiekkarantaiseen poukamaan, josta alkaa merkitty luontopolku. Kuljimme harjun päällä ja laskeuduimme välillä lamperoille ja järven rantaan kuvaamaan. Retken päätteeksi käväisimme toisella puolella Livoa Kellinniemessä kuvailemassa. Oli hieno päivä. Aurinko paistoi ja tuuli viiilensi sopivasti välillä hikistä tunnelmaa.
keskiviikko 28. toukokuuta 2014
Ruttojuuri - puutarhurin paras apulainen
Ruttojuuri on paras kaverini pihahommissa. Se nielee kaikki kissaa piememmät organismit (lainaus Annelta). Lehteäkään en liiku pois pihaltani. Kasaan kaikki ruttojuuren päälle ja sieltä ne violetit kukinnot nostavat päänsä. Kun lehdet nousevat, lehti- ja risukasa on muisto vaan. Ruuttojuurta joutuu kyllä pitämään silmällä, se se levittäytyy mielellään joka paikkaan. Olen pystynyt pitämään sen kurissa kohta kymmenen vuotta. Kuvissa on tilanne puutarhassani 28.5.2014. Kaikki kasveja en ole kuvannut. Kuvista puuttuuvat mm. tällä hetkellä kiihkeästi kukkivat keltaiset kevätesikot.
Violetteja esikkoja ja narssien nuppuja.
Unikotkin kukkivat ihan kohta.
Himalajn tyräkki työntää lonkeroitaan maan alle ja omituisiin paikkoihin...
Kuolanpioni on kauneimmillaan juuri nyt.
... ja villapaju herkimmillään.
Lapinakileijojen kukinta alkaa kohta ja ...
kotkansiivet leväyttävät pian hyrränsä auki.
torstai 22. toukokuuta 2014
Mökkinaapureita ja muuta mukavaa
Ukkometso tepasteli toissailtana vastaan mökkitiellä. Kovin lähelle hän ei minua päästänyt, mutta pari kuvaa onnistuin silti nappaamaan.
Kolmelta aamuyöllä maailma näyttää ja kuulostaa ihmeelliseltä. Alakuvassa on telkkäuroksen kosintariitit menossa.
Aamulla kaikki on toisin. Alakuvassa sama telkkäpari aamuauringossa.
Soilla ja lammilla on vilskettä. Yläkuvan kahjaajaa en ole vielä tunnistanut.
Joutsen ja kurki Autiolammella.

tiistai 20. toukokuuta 2014
Mökillä 19.5.2014
Eilen 19.5.2014 oli Taikamaassa hirveä helle. Mittari näytti välillä + 26 astetta. Mökirannassa ja lähilammilla kävi huuto ja mekastus. Telkkäuroot tappelivat ja lokit kirkuivat. Lintujen bileet jatkuivat melkein koko yön. Jäät lähtivät hetkessä ja illalla laitoimme katiskan pyyntiin.
Haapana
Pilkkasiipi
Tavi
Telkkä ja telkän pesä
Joutsen ja vesilintuja
Liro
Kurki ja naurulokkeja
Ylhäällä tappelevat telkkäuroot, alhaalla sopuisa telkkäpari.
Ilta oli ihana mökkirannassa:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)