Sivun näyttöjä yhteensä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapinakileija. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapinakileija. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Mantovaaran puutarhan festarikukkia

Mantovaaran puutarha oli todella kukoistava vuoden 2018 Sodankylän elokuvafestareiden aikaan. Ylhäällä kesäkullerot leppeässä kesätuulessa.

 Lapinakileijat ja puistolemmikit

 Unikkoja ja puistolemmikkejä

 Kurjenpolvi

 Rukolaa ja jotakin muuta

 Tavallisia kulleroita

Viulisti -elokuvan väkeä

 Ville Virtanen ja Patsy

Julistetaidetta koululla


sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Pihauutisia 2.-3.6.2018 sekä 2.-3.6.2017

Toukokuu 2018 on ollut poikkeuksellisen lämmin. Kesäkukat ja yrtit ovat jo ulkona, tavallisesti vasta juhannuksen jälkeen. Tänään leikattiin ruohoa ensimmäisen kerran.

Yrttilaatikossa rosmariini, oregani ja salvia

 Nemesia

Kullero

Alppikärhöt ovat kukkineet jo muutaman päivän

Lapinakileija

Puistolemmikki

Narsissit ja hyasintit pihalta, kivet Rodokselta

Zinnia

 Pelargonia


Toisenlainen kevät oli vuosi sitten. Kesäkuun alussa oli pihoilla vielä lunta ja mökkiranta Kitkalla jäässä. Lunta satoi reippaasti 2.6.2017, mutta suli pois jo seuraavana päivänä. Järripeipot ja viherpeipot hakivat syötävää pihastamme.



Vuosi sitten näyttivät kevätesikot tältä, nyt niiden kukinta alkaa olla ohi.

tiistai 31. toukokuuta 2016

Uskomaton toukokuu 2016


Toukokuu 2016 on merkillinen. Näin äkillistä kesäntuloa ei kukaan muista ennen kokeneen. Ruohoakin on jo joutunut leikkaamaan. Pihassani on tuomi täydessä kukassa...

 ... ja kullerot

... narsissit ovat nousseet ja tulppaanit ovat tulollaan...


... siperiankärhö kukkii...

 ... ja lapinakileija...

 ... ja peltolemmikit sekä kaikki esikot (keltaiset, violetit ja valkoiset)



 Suopursut aloittelevat kukintaansa...

 ja puna-ailakit...

... ja suot ovat valkoisenaan hillankukista. Nyt pelätään hallaöitä ja lumisateita. Miten käy hilla- ja mustikkasadon.

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Himalajan ja Siperian väkeä ja vähän muutakin


Pihallani Lapin Taikamaassa kukkii monta siperian -  ja himalajan - alkuista kasvia. Siperiankärhössäni on toista sataa kukkaa ja siperianunikot aukaisevat juuri nuppujaan. Himalajanjalkalehti kukkii myös ja himalalajantyräkki venyttää lonkeroitaan sinne tänne. Erityisen komeasti kukkivat tänä vuonna vuorenkilvet.

 Himalajanjalkalehti

 Lapinakileija, kullero ja himalajantyräkki

Herttavuorenkilpi ja japaninakileija

Kulleroita ja lapinakileijoja

Siperianunikkoja ja narsissi. Varjolilja nousee maasta terhakkaasti´. Saapa nähdä ehtiikö kukkaan.

 Etualalla kotkansiipisaniainen, sitten korallikanukka ja taustalla herttavuorenkilpi

 Tuomi on jo lopettanut kukintansa, mutta isotuomipihlaja kukkii vielä

Nukenkaulus (Brachycome iberidifoli) on talvehtinut penkissäni.

Lapinakileijoja

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Vihdoinkin Mörönperällä


Mari Mörö on mikkeliläinen kirjailija ja intohimoinen puutarhuri. Marin puutarhaan ja kirjalliseen tuotantoon voi tutustua hänen blogissaan www.vapaastiversoo.fi.

Tapasin Mari Mörön ensimmäisen kerran Posiolla. Hän piti muutama vuosi sitten kansalaisopistossa kuvavetoisen esityksen kirjoittamisestaan ja puutarhastaan. Innostuin hänen kuvistaan ja tarinoistaan ja niin taisivat innostua muutkin kuulijat. Vuosien varrella olemme vaihtaneet Marin kanssa siemenlähetyksiä. Lapinakileijani on löytänyt paikkansa Mörönperän puutarhassa ja Marin idänunikko omassani. Lapinakileijan siemen on tehnyt pitkän ja mutkikkaan matkan sodankyläläisen metsäautotien laidasta mattokäärön kätköstä Mantovaaraan, sieltä Posion kautta Mörönperään. Marin lapinakileija oli jo kukkinut, joten laitan tähän kuvan omalta pihaltani 10.6.2014:


Pohjoisten Pirkkojen Puutarhayhdistyksen jäsenet, Piko ja Pirkko, suunnittelivat joka vuosi matkaa Mörönperälle, mutta aina tuli joku ylitsepääsemätön este. Kun Koillismaan kansalaisopistot päättivät järjestää 5.-7.6.2014 puutarharetken Jyväskylään ja Mikkeliin, ilmoittauduimme heti mukaan. Retken vuoksi jouduin keskeyttämään kirjoittajakurssin Sodankylässä. Kurssi oli mahtava, mutta ehdin suorittaa sen loppuun ensi kesänä. Jää vuosi aikaa mietiskellä elokuvakäsikirjoituksia.


 Piko löysi Marin pihalta nelilehtisen veriapilan. Löydätkö sinä?


Viktor esitteli vieraille komeita sulkiaan ja japaninhappomarjan kukinnot hehkuivat auringossa.

 

Marin puutarhassa ei ole kasveilla nimilappuja. Mari muistaa ne ulkoa. Kuvan satiinivaleunikko on poikkeus. Sen kasvua seurataan erityisen tarkkaan, samoin ruukussa kasvavaa harvinaista mammuttimäntyä.


Siperiankurjenmiekkoja

 Alppiruusu
Mari, vuorenkilvet ja tillipionit.

Marin puutarhassa kukkivat juuri nyt akileijat, mutta yhtään kuvaa en hoksannut niistä ottaa. Marin kasvitarinat koukuttivat kuulijat. Paahtavassa helteessa kuuntelimme ohjeita mm. vuorenkilpiteen valmistuksesta. Tee valmistetaan näin:
- Otetaan vuorenkilpien ikivihreiden päällislehtien alla olevia ruskettuneita ja osin jo kuivuneita lehtiä, huuhdellaan ne, kuivatetaan ja murskataan. Kaksi ruokalusikallista jauhetta sekoitetaan puoleen litraan vettä, keitetään 20 minuuttia. Keitoksen annetaan seisoa puoli vuorokautta. Sitten juma siivilöidään. Säilytetään jääkaapissa. Juoma valmistetaan sekoittamalla 2-3 teelusikallista desilitraan vettä. Nettipalstoilla varoitetaan juomasta teetä liian monta kertaan päivässä, sillä olo voi tuntua sen jälkeen räjähtävän energiseltä. Kokeilemalla löytää sopivan annostuksen. Juoma sopii hyvin evääksi esim. vaellusretkille.

Kiitos, Mari, hienoista tarinoista ja puutarhasi tuotteista. Retkeläisten mielestä Mörönperän puutarha oli koko reissumme kohokohta. Marin puutarhaesittelyn jälkeen annamme kaiken vapaasti versoa. Omassa puutarhassa touhutessani huomasin suhtautuvani nyt paljon ystävällismielisemmin niittyleinikkeihin, ruohopehkuihin puna-ailakkeihin. Saavat touhua pihallani omiaan. - Marin puutarhassa alppikärhö oli nujertanut katajan. Minulla se on tarttunut koivunoksaan. Katsotaan kuinka koivun käy.