Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 23. syyskuuta 2014

Muikkuja


Viime yönä oli pakkasta viitisen astetta. Päätimme lähteä mökille nostamaan muikkuverkot, ennen kuin tuuli yltyy. Matkan varrella pysähdyin kuvaamaan puoli seitsemän maissa järven yllä leijuvaa usvaa.


Puoli kahdeksalta suuntasimme veneen kohti auringonnousua...



... ja palasimme mökkirantaan ihan mukavan muikkusaaliin kanssa.


Muikkuja tuli noin 3 kg ja mätiäkin jonkin verran. Kädet olivat vähän kohmeessa kalojen verkoista päästelyn jälkeen.  Kotimatkalla kuvasin aamupalalla olevan joutsenperheen, jonka aikuisilla oli eilen jotakin kränää. Tänään kaikki näytti olevan hyvin. Kova tuuli puhalsi pitkin Kitkan pintaa. Huomiseksi on ennustettu runsasta lumisadetta.


2 kommenttia: