Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 2. heinäkuuta 2011

Ruusuja, ukkolaukkoja ja västäräkkejä


Kaakkurin ruusuista ensimmäisenä kukkii aina Karjalanruusu (Rosa acicularis, Finn ros), joka on Pohjois-Karjalan maakuntakasvi. Itä-Suomessa se kasvaa luonnonvaraisena. Kaakkuriin se on hankittu Puutteenkylän puutarhasta kolme vuotta sitten. Nyt heinäkuun alussa Karjalanruusun kukinta alkaa olla melkein ohi.


Kempeleen Kaunotar (Rosa x malyi) on metsä- ja vuoriruusun risteymä, jonka kanta on löydetty Oulusta. Tänä kesänä Kempeleen Kaunotar kukkii ensimmäistä kertaa Kaakkurissa ja se on todella nimensä veroinen. Sen kukat tuoksuvat ihanasti kesäillassa. Hankittu Puutteenkylästä kesällä 2009.



Tornionjoenlaakson ruusu (Rosa majalis ´Tornedal´) on kukkinut viihtynyt meillä jo vuodesta 2005 ja kukkii aina yhtä runsaasti. Se on metsäruusun kerraiskukkainen muunnos, joka kuukkii ruusuistamme toisena eli heti Karjalanruusun jälkeen. Tornionlaaksonruusua pidetään paikallisena lappilaisena kantana, sen kukinta kestää viikkoja. - Ruusujen juurille on laittanut banaanin- ja kananmunankuoria huolehtimaan kalkituksesta.


Mikähän tämä ruusu mahtaa olla? Se on hankittu samaan aikaan kuin Tornionlaaksonsuuru.
Juhannusruusumme ei jostakin syystä kuki kunnolla. Siihen tulee vain nuput, jotka kuihtuvat sitten pois. Pitää varmaankin etsiä sille parempi kasvupaikka


Ukkolaukkoihin ihastuin viime kesänä. Syksyllä 2010 istutin ukkolaukan sipuleita kahteen paikkaan ja näyttää siltä että kaikki sipulit alkavat kukkia. Ukkolaukoista voi nauttia myös talvella kun ne kuivattaa ja asettelee maljakkoon.


Västäräkki pesi halkopinomme väliin ja nyt on perhe ominut reviirikseen koko pihapiirin. Äiti etsii päivät pitkät ruokaa kahdelle poikaselle. Västäräkit eivät häiriinny edes ruohonleikkurin pärinästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti