Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Kotkansiipi /Matteuccia struthiopteris / Foderbräken ja lomavarpaat (Sandalia vagabondis / Lycliga tår)




Ylimmässä kuvassa Kaakkurin Kirintövaarasta 80-luvulla tuodut kotkansiipisaniaiset valmistautuvat alkusesällä 2010 singahtamaan koko pituuteensa. Alakuvassa Kaakkurin puutarhuri on juuri käynyt samana kesänä Oulussa jalkahoidossa ensimmäistä kertaa elämässään. Tavallisesti puutarhurin varpaat ovat saman väriset kuin kuvan sandaalit.

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Talvielämää Kaakkurin puutarhassa




Kaakkurin puutarhan helmikuiseen talvieläimistöön kuuluvat talitiaiset, hömötiaiset, sinitiaiset, urpiaiset, viherpeipot, käpytikat, oravat ja jänikset. Muitakin satunnaisia vierailijoita saattaa siellä kohdata. Käpytikan rytmikäs naputus herättää usein uinuvan puutarhurin. Ruokintapaikan linnut ovat aika hyvin tottuneet ihmisiin, mutta ohi pöristävä auto saa ne aina tilapäisesti siirtymään hieman kauemmaksi.

perjantai 18. helmikuuta 2011

Kompostien talviuni


Kaakkurin puutarhan kaikki neljä kompostoria nukkuvat helmikuussa 2011 lähes 40 asteen pakkasessa syvää talviunta. Unessa on myös biojätekompostori, joka toimii usein vielä joulukuussa. Kuvassa lepää kolmen puutarhajätekompostorin mullantuotantolinjasto. Puutarhajätteiden ensimmäinen sijoituspaikka on vaaleapuinen kompostori. Siitä osittain kompostoitunut jäte siirretään keskimmäiseen ja siitä taas seuraavaan kompostiin, joka tuottaa joka vuosi valmista muhevaa kompostimultaa puutarhaan.- Kuvassa etualalla lapinnauhusten talventörröttäjät.

lauantai 12. helmikuuta 2011

Lumihattuja Kaakkurin talvipuutarhassa


              Lumihatut on kuvattu 12.2.2011. Pakkasta oli Kaakkurissa -25 astetta.
              Kuvassa siperiankärhön kukkahaituvien lumihatut.

                                                        Kynttilälyhdyn lumihattu


Lintujen ruokintapaikan lumihatut




                                               Simon tekemän toteemin talvihatut


                                                        Valolyhdyn lumihattu


                                                       Japanilaisen lyhdyn lumihattu



                                                        Metsänportin lumihatut


     Lumesta puhdistettu mosaiikkipenkki ja lintujen juoma-astian lumihattu


                                                         Alppikärhön lumihattu


                                                       Leppälinnunpöntön lumihattu


                                                        Matinnauhusten lumihatut


Käpytikka ja linnunpöntön lumihattu. Kuvauspäivä 13.2.2011. Pakkasta 30 astetta.

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Kesäaamu Kaakkurissa


Taikamaan helmikuinen auringonpaiste herättää väkisinkin kesän odotuksen. Kolmen kuukauden kuluttua alkavat scillat, krokukset ja kevättähdet pilkistää lumen keskeltä.  - Kuvassa Kaakkurivuoristo hyvin varhain aamulla kesä-heinäkuun vaihteessa. Vuosi taitaa olla 2010.

lauantai 5. helmikuuta 2011

Apostolinmiekka / Neomarica northiana kukkii



Apostolinmiekan kukan kehittyminen kestää kuukausia, mutta kukinta on ohi päivässä. Onneksi pääsin katsomaan kukintaa kesken työpäivän, sillä illalla orkideaa muistuttava kukka oli jo kuihtunut. Kukinta on vuodelta 2008. Nyttemmin apotolinmiekka on poistunut keskuudestamme valloitettuaan sitä ennen koko ikkunalaudan.

lauantai 29. tammikuuta 2011

Vahakukkia ja orvokkeja



Keväällä 2010 Kaakkurin puutarhuri sai kirjeessä vahakukan siemeniä Morönperän puutarhurilta. Kaikki siemenet eivät itäneet, mutta loppukesästä muutama upea vahakukka ehti sentään kehittyä Eilalta saatujen orvokin taimien vierellä.