Sivun näyttöjä yhteensä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikkuherukka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikkuherukka. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Ruskaa siellä sun täällä


Ruska on ollut tänä syksynä uskomattoman kaunis. Yllä Posionjärvi 23.9. ja alla ruskaa matkalta Posio-Rovaniemi 25.9.18 sekä Kemijokivarresta


Alla himalajantyräkin muodonmuutos elokuusta syyskuun loppupuolelle


Pikkuherukan hehkua

Ruusu

Pihlaja

Unkarinsyreeni

tiistai 10. lokakuuta 2017

perjantai 23. kesäkuuta 2017

Pihauutisia 23.6.2017

 Himalajanjalkalehti

Sinikuusama

 Pikkuherukka, taustalla herttavuorenkilpi

 Petunia

 Kosmoskukka


Kurkkuyrtti

Tuomi

torstai 8. lokakuuta 2015

Pakkasyön jälkeen


Viime yönä pakkanen paukkui ja revontulet loimusivat Lapin Taikamaassa. Kurkku oli vielä sen verran kipeä viimeviikkoisen veneenkuljetusreisssun jälijiltä, että jätin repolaisten kuvaamisen suosiolla väliin. Sen sijaan ulkoilutin kameraani läheisellä virralla ja suolla sekä puutarhassani. Jääpuikot pikkukosken yläpuolella muuttavat jatkuvasti muotoaan. Nyt siellä roikkui jonkun jalka :)


 Viiruhelpi

Tyrni

 Mitä lie sieniä?

Pikkuherukka

 Ruttojuuri

Rautakukkanen

maanantai 8. syyskuuta 2014

Syksyn värejä pihallani


Syksyn on ihanaa aikaa. Pihan värit muuttuvat joka päivä erilaisiksi. Nämä kasvit olen kuvannut 8.-9.9.2014 pihallani. Ylhäällä herttavuorenkilpi, alhaalla punikkitatti.


 Kotkansiipisaniainen

Unkarinsyreeni

Pikkuherukka

Ukonkello

Pihlaja. Naapureiden pihlajat notkuvat marjoista, mutta nämä ovat tänä vuonna ainokaiseni.

Krysanteemi


Krasseja

Keijunmekko