Jäsenet: Kaksi pohjoista Pirkkoa; Toiminta-alue: Lappi; Toiminta-ajatus: Yhdistys edistää iloluontoista ja huoletonta puutarhaharrastusta ja jakaa jäsenilleen vuosittain Vuoden Puutarha -palkinnon.
Sivun näyttöjä yhteensä
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perhosorkidea. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perhosorkidea. Näytä kaikki tekstit
maanantai 26. tammikuuta 2015
Kolme kertaa valkoinen Phalaenopsis
Kuvasin juuri nyt kukkivan perhosorkideani kahdella eri kameralla ja erilaisin säädöin. Ylhäällä järjestelmäkameran kuvan manuaalisäädöin ilman salamaa. Alhaalla automaattisäädöt, salama, kompaktikamera. Ja alimmainen järjestelmäkamera, salama, automaattisäätö. Kuvia ei ole käsitelty, ehkä vähän kontrastia lisätty. Mikä miellyttää eniten?
sunnuntai 21. joulukuuta 2014
Hyvää joulua!
Talvipäivänseisaus on vajaan parin tunnin kuluttua eli 22.12.2014 klo 01.03. Päivän pituus on tänään 2 tuntia 40 minuuttia. Ja jouluna se on jo minuutin pidempi! Orkideat jaksavat kukoistaa loistelampun alla.
HYVÄÄ JOULUA!
sunnuntai 7. joulukuuta 2014
Neljäs orkidea kukkii
Neljäs kesän ulkona viettänyt perhosorkideani puhkesi kukkaan noin viikko sitten. Viides ja kuudes ovat nuppuvaiheessa.
perjantai 31. lokakuuta 2014
Perhosorkidea
Jo neljäs perhosorkidea on puhjennut kukkaan tänä syksynä. Tätä iloa riittää ainakin jouluun saakka.
keskiviikko 8. lokakuuta 2014
Taas perhosorkideoita
Otin tänään kukkivista perhosorkideoista ryhmäkuvan. Nuo valtavan suuret valkoiset kukat ovat kestäneet niin kauan, että kohta ne varmaan kuihtuvat. Kelta-oranssikukkainen orkidea on juuri aloittanut kukintansa. Yksi perhosorkidea on vielä nuppuvaiheessa ja pari muuta aloittamassa nuppujen kehittelyä. Näistä riittää iloa vielä pitkälle pimenevään syksyyn.
torstai 25. syyskuuta 2014
Perhosorkideat ja ensilumi
Ulkona on ollut koko päivän kylmää ja tuulista. Ensilumi tuli eilen ja tänään syystuulet ovat pyyhkineet puiden oksat paljaiksi. Maassa lumi on vielä pysynyt tiukasti. Sisällä perhosorkideat jatkavat kukintaansa. Valkoinen suurikukkainen on kukkinut jo pari kuukautta. Violetti tuottaa koko ajan uusia nuppuja. Pari muutakin orkideaa odottaa kukintaansa.
sunnuntai 14. syyskuuta 2014
Orkideatutkielmia
Vein kymmenen orkideaani kesäksi ulos terassille suojaisaan ja aurinkoiseen paikkaan. En hoitanut niitä mitenkään koko kesän aikana. Luonto piti huolen kastelusta. Pari viikkoa sitten toin ne sisälle. Kaksi perhosorkideaa kukkii nyt komeasti ja kolme muuta aloittelee kukintaansa. Kyllä nyt kelpaa ihailla upeita kukintoja iltojen pimetessä.
perjantai 4. heinäkuuta 2014
Orkideat pihalle
Viime vuosina olen vienyt kaikki orkideani viimeistään heinäkuun alussa ulos terassille. Kaikkia ei ulkoilu ole miellyttänyt, mutta suurin osa on selvinnyt hengissä ja voinut hyvin. Tämä perhoskorkideana on vain päiväseltään käymässä pihalla. Tuon sen yöksi sisälle suojaan tuulelta ja sateelta.
perjantai 27. joulukuuta 2013
Joulumuistoja
Jouluaattona Lapin Taikamaan ylle satoi puhtaan valkoinen lumikuorrutus. Seuraavana aamuna puut olivat taas paljaina ja kaljamainen jääkerros peitti pihoja ja kulkureittejä. Joulusta 2013 jäi silti näin kaunis muisto.
Käsintehty pitsikynttilä naapurikunnan kynttiläpajasta.
Jouluksi ostimme paikallisesta marketista ruusukimppuja.
Perhosorkidea puhkesi kukkaan juuri joulun alla.
Tontut kurkistelivat ikkunoista ...
sunnuntai 11. joulukuuta 2011
Lunta, lunta, lunta vaan...
Tänään Kaakkurin puutarhaa peittää pehmeä lumikuorrutus eilisen lumimyräkän jäljiltä. Säästin lumitöitä tällekin päivälle ja käyn ehkä vähän ulkona kuvaamassa. Aamupäivän ihailen lumipeitettä ikkunan läpi. Kuvaa kehystävät lehti- ja korallikaktukset ja tuntemattoman orkidean lehdet. Nimetön orkidea on vuosikausia kukkinut jouluksi, mutta tänä vuonna pitkää kukkavanaa ja tummanpunaisia kukkia ei ole näkynyt. Kahdessa perhosorkideassa on kyllä kukat ja kolmannessa nuppuja. - Kuvassa muistoja Tallinnasta (lasiaurinko), Ranuan Japanitalosta (kankaasta tehty kala) ja Kautokeinon Juhl´s Gallerysta (lasinen lintu). Näillä mennään kohti kesää.
Tällä hetkellä kukkivat perhosorkideat (Phaleonopsis)
Ja sitten lumikuvia 11.12.2011:
Lapinnauhukset
Kaakkurivuoriston lyhty on saanut sipulikupolin.
sunnuntai 23. lokakuuta 2011
Perhosorkidea
Kaakkurin orkideat viettivät kesänsä ulkosalla. Juuri nyt kukkaan on puhjennut perhosorkidea eli phaleonopsis. Alimmassa kuvassa orkidean takana pilkistää japanilainen kankaasta valmistettu kala, jonka puutarhuri osti viime kesänä Ranuan Japanitalosta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)








































