Helle on hemmotellut Lappia koko heinäkuun, toukokuukin oli todella lämmin. Idänunikko on auennut. Tämä punainen aukaiseen kukkansa kertarynnäköllä, pinkkiversio raottaa helmojaa vähän kerrallaan.
Suviruusu
Krasseja
Petunia kesäsateen jälkeen
Kukka- ja yrttivene
Jaloakileija
Rohtovirmajuuri
Päivänkakkarat
Valkoinen lehtosinilatva
Juhannusruusu
Pähkämö
Suomentatar
Jäsenet: Kaksi pohjoista Pirkkoa; Toiminta-alue: Lappi; Toiminta-ajatus: Yhdistys edistää iloluontoista ja huoletonta puutarhaharrastusta ja jakaa jäsenilleen vuosittain Vuoden Puutarha -palkinnon.
Sivun näyttöjä yhteensä
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pähkämö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pähkämö. Näytä kaikki tekstit
lauantai 14. heinäkuuta 2018
tiistai 9. elokuuta 2011
Tarha-alpi / Lysimachia punctata / Praktlysig
Kaakkurin kasvitieteellisen puutarhan vanhimmassa (v. 2005) kukkapenkissä kasvaa pöheikkö tarha-alpia. Sieltä se kurottautuu kurkistelemaan pihan muuta kasvustoa ja kukkii pitkään ja komeasti. Alunperin en ajatellut laittaa yhtään keltaista puutarhaani, mutta koska monet keltaiset kukat näyttävät pohjoisessa puutarhassa viihtyvään niin olen antanut periksi periaatteilleni. - Tarha-alpi on vanha luonnonperenna, joka tullut Suomeen 1930- tai 1940 -luvuilla. Luonnossa se kasvaa Italian pohjoisosista Balkanille, Mustanmeren ympäristöstä Kaukasukselle. - Kuvassa tarha-alpin seurana on kirjavalehtistä salviaa ja pähkämöitä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)












