Sivun näyttöjä yhteensä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste aurinko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aurinko. Näytä kaikki tekstit

tiistai 16. helmikuuta 2016

Pumpulipuita kotipihalla


Lunta on tullut Lapin Taikamaahan oikein roppakaupalla. Raistakan mittauspisteen mukaan lumen syvyys on tänään 93 cm. Pihapuut ovat saaneet kunnon lumikuorrutuksen ja oksille on tuuli muokannut pumpulipalloja, hattaroita, lumimatoja ja vaikka mitä ötököitä. Tänään oli pitkästä aikaan ihana auringonpaiste, joka sai joka lumikiteen säteilemään.








maanantai 4. tammikuuta 2016

Valoa näkyvissä





Kävelin eilen Posionjärvellä ensimmäistä kertaa tänä talvena. Järvellä liikkui koiranulkoiluttajia, hiihtäjiä ja moottorikelkkailijoita (kuvat yllä). Taivas oli aivan uskomattoman upea.
Tänään ajettiin jälleen kerran Kirintövaaran laelle aurinkoa kuvaamaan. Siellähän se jo näkyi koko komeudessaan (kuvat alla). Päivä on 3 tuntia ja 19 minuuttia pitkä. Suhtkoht valoisaa aikaa on kuitenkin yhdeksästä puoli neljään.




maanantai 28. joulukuuta 2015

Kuu ja aurinko


Aatonaattona ajelimme Sallaan melkein täysikuun loisteessa. Täytenä se olisi ollut joulupäivänä ja tapaninpäivän aamuna, mutta valitettavasti pilvinen taivas peitti näkyvyyden. Tapanina kuvasin sen sijaan Sallan kauniin kirkon ja hienon talvimaiseman.



Maanantaina 27.12. kävin Posion Kirintävaarassa aurinkoa ja Kitkajärveä kuvaamassa.




Tiistaina 29.12.aamulla näytti Lapin taikamaan aurinko tällaiselta:


keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Pakkasta - 35,6C - Frost -35,6C


Eilen aamulla oli pakkasta tämän Kitkäjärverveä ja Posiojärveä yhdistävän salmen kohdalla - 35,6C.


Livolle päin ajaellessa pakkaslukemat vähenivät koko ajan.




Livolla pakkasta oli enää - 27 C.


maanantai 5. tammikuuta 2015

Lisää aurinkoa - More Sunshine

Tänään paistoi aurinko koko valoisan ajan. Kävin kuvaamassa valoa Keskiposiolla ja Kirintövaarassa.






Ja illalla valaisi kuutamo vuoden ensimmäistä pikkujoulua juhlivien taivalta.


sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Vähän aurinkoa - A Little Bit Of Sunshine


Tänään on päivän pituus 3 tuntia 19 minuuttia. Päivät pitenevät vauhdilla. Aurinko pilkisti hetken taivaalla keskipäivän tienoilla. Soudunsalmi on pysynyt sulana.




Kirintövaarassa on niin kaunista, että...


Illalla kävin vielä Kirintövaarassa revontulia katsomassa. Kurkku kipeä ja sormet jääkalikat, mutta yksi reponen tallentui kameraan.