Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Kaakkurin puutarhan ihmeitä


Syksy jatkuu eteläisessä Lapissa lämpimänä ja aurinkoisena. Eilen aamuauringon valo siivilöityi kauniisti humalan rankojen lomitse. 


Himalajanjalkalehden hedelmä sai runsas viikko sitten pakkasyönä valkoisen kuorrutuksen.


Varastorakennuksen seunustan alppikärhö on saanut tukevan otteen viereisestä koivusta. Jännä seurata, mitä näiden kahden yhteiselosta kehkeytyy.


Syksyinen korallikanukka tuulen viemänä.

4 kommenttia:

  1. Kauniita syksyisiä kuvia. Syksy onkin ollut aivan ihana säiden suhteen. Aurinko on paistanut ainakin täällä etelässä lähes päivittäin. On ollut mukavan tuuletonta ja lämpöäkin kymmenen asteen molemmin puolin.
    Tunnelmallista sunnuntai-illan jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Tavallisesti meillä on pysyvä lumi tähän aikaan.

      Poista
  2. Täälläkin on ollut lämmin ihana syksy, eikä niin kovin kaukana olla teistä. Mutta sen verran että aina on erilaiset säät ja vuodenkierrotkin melkeen
    Kaunis syksy sielläkin!

    VastaaPoista