Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Koillismaan kansalaisopistojen puutarharetki. Osa 2: Kenkävero


Koillismaan kansalaisopistojen (Kuusamo, Posio, Taivalkoski) puutarharetken toinen päivä (6.6.2014) alkoi Mikkelin Kenkäveroon tutustumisella. Puutarhuri apulaisineen oli ryhmäämme vastaanottamassa. He kertoivat mielenkiintoisia tarinoita Kenkäveron historiasta ja alueen kasveista. Huumaava tuoksu leijui yrttitarhan yllä, linnut lauloivat ja aurinko helotti kuumasti jo aamutuimaan.
Puutarhurin kasvitarinoista jäi mieleen erityisesti aaprottimaruunan tarina. Aaprottimaruunasta otettiin aikanaan kirkkomatkalle mukaan pieni palanen. Sitä nuuhkimalla pysyi hyvin hereillä pitkän saarnan ajan. - Kenkävero on täynnä kivoja istutusideoita ja sen putiikit pursuavat korkeatasoisia käsityötuotteita.



 Risut kannattaa kerätä talteen


Kenkäverossa on Suomen suurin ja kaunein pappilan päärakennus ja tunnelmallinen pappilamiljöö. Ensimmäinen papin asumus rakennettiin alueelle jo 1400 -luvun puolivälissä. Viimeisen kerran Kenkävero toimi pappilana 1956. Pappila on nykyisin upeasti restauroitu sisältä ja ulkoa.


Kohopenkkejä

Lumipalloheisi
Juhannusruusu

Matot apuna rikkaruohojen torjunnassa ja taimien istutuksessa

Kenkäveron puutarhuri esittelemässä harvinaisia taimia, joiden nimeä en muista. Muistaako joku?

Pioni

Idänunikkoja


Pappilan sisätiloja



Kenkävero maksettu! Kenkävero -nimestä on monta tarinaa. Yhden tarinan mukaan Kenkävero -nimitys on saanut alkunsa kansan kirkkomatkoista. Saimaan saaristosta soutaen tullut seurakunta laittoi rannassa kirkkokengät jalkaansa. Kun kengät alkoivat kulua, puhuttiin että nyt maksetaan kenkäveroa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti