Jäsenet: Kaksi pohjoista Pirkkoa; Toiminta-alue: Lappi; Toiminta-ajatus: Yhdistys edistää iloluontoista ja huoletonta puutarhaharrastusta ja jakaa jäsenilleen vuosittain Vuoden Puutarha -palkinnon.
Sivun näyttöjä yhteensä
sunnuntai 6. huhtikuuta 2014
Taikamaan kevättä 6.4.2014
Aamusella teimme ukon kanssa kuvausreissuja muutamien kilometrien päässä oleviin kohteisiin. Ukko ajoi ja odotteli, minä kuvasin. Soudunsalmen joutsenia täytyi taas käydä kuvaamassa.
Kirikeskuksen lumiveistokset olivat jo ehtineet osittain sulaa, mutta vaikuttavan näköisiä olivat vieläkin.
Posionjärvi alkoi jo aamusta täyttyä pilkkijöistä. Jäällä pääsee nyt liikkumaan vaikka millä kulkuneuvolla. Autollakin varmaan. Sitä ei kuitenkaan kokeiltu.
Sarvisaaren hautausmaalla ei tällä kertaa käyty. Se on sitten seuraava retkikohteemme.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti