Jäsenet: Kaksi pohjoista Pirkkoa; Toiminta-alue: Lappi; Toiminta-ajatus: Yhdistys edistää iloluontoista ja huoletonta puutarhaharrastusta ja jakaa jäsenilleen vuosittain Vuoden Puutarha -palkinnon.
Sivun näyttöjä yhteensä
lauantai 4. tammikuuta 2014
Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa 29.12.2013
Häpeä tunnustaa, että tämä oli ensimmäinen kerta kun kävin Kaisaniemen kasvitieteellisessa puutarhassa Helsingissä. Helsinki on pohjoisen asukkaalle sellainen ohikulku- ja seminaaripaikka. Monesti olen noteerannut kasvitieteellisen sisäänkäynnin siitä ohitse porhaltaessani, mutta koskaan ei ole ollut aikaa poiketa portista sisään. Nyt sattui niin, että lähdin ukkoni kanssa Helsinkiin useamman yön kulttuurireissulle. Pohjoisen juna saapui Helsinkiin sunnuntaiaamuna klo 7.10. Mikään paikka ei ollut auki. Hotelli otti vastaan tavaramme ja tarjosi maksusta aamiaisen. Mietimme, miten viettäisimme aikamme siihen saakka kun saamme huoneet puoliltä päivin. Äkkäsimme että kasvitieteellinenhän on ihan siinä vieressä ja se aukeaa kymmeneltä. Olipa mahtavaa poiketa tihkusateesta ja tuulesta tropiikkiin, aavikkoon ja joulun tuoksuihin. Ja ulkonakin oli paljon ihasteltavaa.
Kaisaniemen kasvitieteellisen ensimmäiset puiset rakennukset valmistuivat 1832, mutta Gustav Nyströmin suunnittelemat nykyiset takorautaiset huoneet ovat vuodelta 1889 (palmuhuone) ja 1896 (muut). Jatkosodassa puutarhaan putosi kolme pommia. Vain yksi sypressi ja parananjättilumpeen siemet selvisivät pakkasessa. Siemenet säilyivät hengissä lummealtaan pohjalla. Kasvihuoneet restauroitiin ja ajanmukaistettiin 1950-luvulla. Kasvihuoneissa on yli 800 eri kasvia ja ulkotiloissa n. 2800. - Tänne täytyy tulla kesällä ihan varta vasten uudestaan.
Peikonpähkinä (ormhassel)
Tyrni
Tuohituomi / Prunus maachii / Gulbarkig hägg
Tammen viimeisiä lehtiä
Joulunäyttely - tuohisydän
Tiikerilumme / Egyptisk lotus / Nymphaea lotus "Red Flare"
Kannukasvi
Kaakao
Kotoa tuttu hirvensarvisaniainen
Sademetsähuoneessa oli niin kosteaa että kameran linssiä piti pyyhkiä jatkuvasti
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti