Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 22. kesäkuuta 2012

Siperiankärhö - Clematis sibirica


Siperiankärhö viihtyy hyvin pohjoisessa puutarhassa. Luonnonvaraisena se kasvaa Euraasian havu- ja lehtimetsävyöhykkeellä. Tänä vuonna siperiankärhöissäni on enemmän kukkia kuin koskaan ennen. Laskin että niitä on n. 150/kärhö. Toinen siperiankärhö on ojan laidassa kituliaan omenapuunrunkoa kiertämässä. Alppikärhöni sen sijaan kasvattaa lehtiä. Se on tuuhea ja komea, mutta kukkia on vain kolme. Kiinankärhöni kuoli viime vuonna. Mantsuriankärhö on uusi tuttavuus, jonka menestymistä seurailen kolmessa eri paikassa. Yksi jalokärhö näyttää olevan hengissä, mutta tuskinpa se kukkaan ehtii kesän aikana.

4 kommenttia:

  1. Hieno on ja Kaunis - Kärhö...!
    Meidän kasvit ja kukat ovat hieman 'kylmissään'.
    Kullerot kyllä yrittävät nostaa kukkaa - Keltaisena alkavat olemaan.
    Pihlaja 'jurroo' - melkein ehti Juhannukseksi.
    Hyvää Juhannusta.

    VastaaPoista
  2. Hei ! Tosi hienoja nuo Kärhöt, mistähän niiden siemeniä tai taimia saisi. Luulin ettei kärhö kasva näin pohjoisessa. Viime kesänä näin Porissa ihanan kärhö-seinustan ja ajattelin, että se on niitä Etelä-Suomen kukkia. Hyvää kesää..ja kukkasia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siemenestä en ole yrittänyt kärhöjä kasvattaa. Taimia olen hankkinut puutarhoista, siperiankärhön ostin muistaakseni Puutteenkylän puutarhasta, Kuusamosta. Varmaan niitä voi netistäkin tilata ja kannattaa käydä napsimassa taimia myös tuttavien puutarhoista.

      Poista