Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Azorit maaliskuussa 2012: Magnolia - Kaakkurin puutarha 15.4.2012


                                    Loistomagnolia ´Satisfaction´ (Magnolia x soulangeana)


Vielä eilen oli ilmassa kevään tuntua. Teiden pinnat olivat lähes sulat ja etupihan terassi alkoi pikku hiljaa vapautua lumesta. Mutta tänään aamukahvipöydän ääressä puutarhuri sai kokea pohjoisen kevään todellisuuden (kuva alla). Skilloista, krookuksista ja kevätesikoista ei kannata vielä pitkään aikaan haaveilla. On siis parasta jatkaa Azoreitten matkan muistelua:

Muistelun kohteena ovat tänään magnoliat. Ne ovat Aasian ja Pohjois-Afrikan lahkeilta ja subtrooppisilta alueilta kotoisin olevia puuvartisia kasveja. En tiedä mitään kauniimpaa kuin täydessä kukassa oleva magnoliapuu. Olen pari kertaa ollut Saksassa ja Etelä-Ruotsissa huhti-toukokuussa magnolioiden kukkiessa. Azoreilla magnolioiden kukinta alkoi olla jo  ohi maaliskuussa. Muutama kukka sentään löytyyi kuvattavaksi Furnasissa, Terra Nostran kasvitieteellisessä puutarhassa.

4 kommenttia:

  1. Sama järkytys täällä aamulla, mutta onneksi voi ihailla kukkakuviasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kuvista saa kyllä voimaa kesän odottamiseen. Eilen meinasin jo kaivaa haravat esille, mutta kyllä nyt tarvitaan lumikolaa ja -lapiota.

      Poista
  2. Kukkakuvat, siemenpussit, viimekesän päiväkirjamerkinnät - tulee kesä ennen pitkää... Ja ajatella, jossain maailman kolkassa on kesä, josta voi ennakoida tulevaa.

    VastaaPoista