Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 22. elokuuta 2011

Kaakkurin puutarhan satoa


Kaakkurin kasvitieteellisen puutarhan ylipuutarhuri keskittyi tänä kesänä valokuvaamisen ja unohti kokonaan viljelykset. Viime talvena romahti kasvihuoneen katto lumen painosta. Sen ansiosta puutarhuri sai viettää huolettoman kesän. Tomaatit, perunat ja harvinaisemmat yrtit laitettiin pläkkiämpäreihin ja ruukkuihin. Ihan vaan ihailua varten. Ylhäällä kuvassa Kaakkurin tomaattisato kesältä 2011. Maistui oikein hyvältä. - Ja alla perunvarsien varjoja pation lattialla. Perunoita on kahdessa ämpärissä. Sadosta ei ole vielä tietoa.



Yrttejä on Kaakkurissa monenmoisia muiden kasvien joukossa. Mintut ovat levinneet mukavasti. Kuvassa leveälehtistä persiljaa ruukussa. - Rastaat söivät punaherukkasadon, joten en viitsinyt kuvata muutamaa marjaa. Valkoherukoista ja mustaherukoista linnut eivät piitanneet, mutta en nyt viitsinyt kuvata niitäkään - vielä.

Pyssykylän Mantovaarassa on sen sijaan isot ja hienot viljelykset. Kuvia PP-puutarhayhdistyksen pohjoisen osaston sadosta ei ole vielä saatavissa.-  PP-puutarhureista pohjoisempi muistuttaa selvästi muurahaista ja eteläisempi heinäsirkkaa. Kuinkahan heinäsirkan käy kun talvi tulee pohjoiseen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti