Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Jääpuikkoja puussa




Tänä talvena tykky on säilynyt puissa pitkään. En muista koskaan ennen nähneeni jääpuikkoja roikkuvan tykyistä. Nämä kuvat on otettu Taikamaan keskustan päätien varren isosta petäjästä, jonka latvukset paistattelevat jo auringonpaisteessa monta tuntia päivässä.

lauantai 16. helmikuuta 2013

Taikamaan talvilintuja: Punatulkku




Punatulkkupariskuntaa (pyrrhula pyrrhula, domherre)näkee silloin tällöin Kaakkurin puutarhan ruokintapaikalla. Aina minua vähän säälittää punatulkkunaaras, joka on niin vaatimattoman näköinen komean uroksen rinnalla. Mutta oikeasti naaraskin on hyvin kaunis. En vain ole onnistunut saamaan siitä kunnon kuvaa.

lauantai 9. helmikuuta 2013

Jääpuikot ja valkoinen neilikka

 
Helmikuussa ovat jääpuikot komeimmillaan. Kohta auringon lämpö alkaa sulattaa niitä. Viime viikonloppuna oli teatterityöpajassa tehtävänä tarkkailla ympäristöä. Minä tarkkailin jääpuikkoja. Yksinäinen neilikkakin löytyi jääpuikkotalon portailta. Sama tehtävä jäi päälle kun työmatkalla piipahdimme Jalavan kaupassa Taivalkoskella. Komeat ovat jääpuikot naapurissakin.

maanantai 4. helmikuuta 2013

PPP kiittää tunnustuksesta ja antaa tunnustusta muille

Pohjoiset Pirkot kiittävät kovasti mamalta (http://mamanmatkakertomuksia.blogspot.com)
saamastaan tunnustuksesta. Kylläpä se lämmittää mukavasti näin helmikuun viimassa ja tuiskussa. Vastaamme haasteeseen ja jaamme tunnustusta edelleen seuraaville blogeille:

Maman matkakertomuksia ja vähän muutakin: http://mamanmatkakertomuksia.blogspot.com
Eko -kuvia: http://eskoalamaunu.blogspot.com
Puutarhattaa: http://puutarhattaa.blogspot.com
Elämää ja elämyksiä: http://elamaajaelamyksia.blogspot.com
Puutarhaprojekti: http://puutarhaprojekti2.blogspot.com
Karoliinan puutarha: http://karoliinanpuutarha.blogspot.com
Jokivarren Maaretta: http://maaretta.blogspot.com
Sarin suosikkilista puutarhablogeista: http://sarinpuutarhasuosikit.blogspot.com
Puutarhastelua: http://puutarhastelua.blogspot.com


Bloggailemisiin!

PPP-yhdistyksen eteläisempi Pirkko

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Taikamaan talvilintuja: Harakka

 
Harakkapariskunta (Skata, Pica pica) käy pihallani usein. Harakoitten saapuminen karkoittaa heti muut linnut puiden latvuksiin. Tässä kuvassa harakka nauttiin auringon ensimmäisistä säteistä talven selän taittuessa.

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Taikamaan talvilintuja: Lapintiainen

 
Tänään pihapongauspäivänä ilmestyi lapintiainen (Lappmes, Parus cinctus) ensimmäistä kertaa tänä talvena ruokintapaikalleni. Lapintiaisella on ruskehtavat kupeet, leuanalus ja kurkku laajalti mustat, tummanruskea päälaki ja sen selkäpuoli on ruskeansävyinen. - Pongasin tunnin aikana 15 urpiaista, kahdeksan talitiaista, kaksi hömötiaista, yhden sinitiaisen ja yhden lapintiaisen.

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Taikamaan talvilintuja: Sinitiainen

 
Tämä yksi ja ainoa sinitiainen (Blåmes, Parus caeruleus) piipahtaa silloin tällöin nopeasti ruokintapaikallani. Olen yrittänyt kuvata sitä lukemattomia kertoja, mutta aina se on onnistunut pyrähtämään kameran linssin ulottumattomille. Nyt sain edes jonkinmoisen otoksen pienestä ja sievästä tintistä. - Sinitiainen on muuten Satakunnan maakuntalintu.