Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Gloxinia ja klivia


Lumet sulavat tuskastuttavan hitaasti. Vettä on satanut tänään rankahkosti, mutta kinokset säilyvät tiukasti paikoin puolentoista metrin korkuisina. Viime vuonna tähän aikaan pilkistivät maasta tulppaanien hiipat ja puutarhatyöt olivat täydessä vauhdissa. Onneksi paikallisissa marketeissa on tarjolla monenlaista kukkivaa. Melkein joka kauppareissulla tarttuu eteläisen maan kaunokainen matkaan. Eilen ostin Valintatalosta keltaisen klivian vanhan oranssin seuralaiseksi. Klivia on kotoisin Afrikasta. Tänään hankin samasta paikasta kaksi gloksiniaa, violetin - ja punaisenkirjavan. Gloksinia eli suppilokukka on minulle uusi tuttavuus. Se on kotoisin Brasiliasta. Gloksinian lehdille ei pidä kaataa vettä, eikä se pidä suorasta auringonpaisteesta. Kasvin mukulan voi syksyllä ottaa talteen ja istuttaa uudelleen seuraavana keväänä.


Keltainen klivia


                                       Lumitilanne Kaakkurin puutarhan takapihalla 27.4.2012


lauantai 21. huhtikuuta 2012

Azorit maaliskuussa 2012: Soihtulilja - Kniphofia tritoma


Kevät ei vieläkään ole koittanut Kaakkurin puutarhurille. Tänään 21.4.2012 sakea lumisade on jatkunut koko päivän. Kesämaata ei näy missään. Onneksi jemmassa on kukkakuvia Azoreitten matkalla. Kuvan oranssi kaunotar lienee soihtulilja (rakettikukka), kniphofia tritoma. En muista enää missä tämän kuvasin - ehkä Terra Nostrassa. Alla kuvia Lagon kylän rannalta. Kuvan vesilintuja en vielä ole tunnistanut.



lauantai 14. huhtikuuta 2012

Azorit maaliskuussa 2012: Magnolia - Kaakkurin puutarha 15.4.2012


                                    Loistomagnolia ´Satisfaction´ (Magnolia x soulangeana)


Vielä eilen oli ilmassa kevään tuntua. Teiden pinnat olivat lähes sulat ja etupihan terassi alkoi pikku hiljaa vapautua lumesta. Mutta tänään aamukahvipöydän ääressä puutarhuri sai kokea pohjoisen kevään todellisuuden (kuva alla). Skilloista, krookuksista ja kevätesikoista ei kannata vielä pitkään aikaan haaveilla. On siis parasta jatkaa Azoreitten matkan muistelua:

Muistelun kohteena ovat tänään magnoliat. Ne ovat Aasian ja Pohjois-Afrikan lahkeilta ja subtrooppisilta alueilta kotoisin olevia puuvartisia kasveja. En tiedä mitään kauniimpaa kuin täydessä kukassa oleva magnoliapuu. Olen pari kertaa ollut Saksassa ja Etelä-Ruotsissa huhti-toukokuussa magnolioiden kukkiessa. Azoreilla magnolioiden kukinta alkoi olla jo  ohi maaliskuussa. Muutama kukka sentään löytyyi kuvattavaksi Furnasissa, Terra Nostran kasvitieteellisessä puutarhassa.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Pääsiäinen Bombassa


Kaakkurin puutarhuri vietti jo toista kertaa pääsiäistä Nurmeksen Bombassa. Tänä vuonna lunta ja pakkasta oli paljon enemmän kuin vuosi sitten. Öisin parin kymmenen asteen pakkaset huurruttivat kauniisti puiden oksat ja päivällä aurinko sulatteli räystäiden jääpuikkoja. Hiihtokelit olivat mainiot. Ja kylpylän isossa altaassa kelpasi pitkänmatkanuimarinkin polskutella - tosin kunnolla tilaa vesipedoille on vain aamu-uinnin aikaan klo 7-10.





Bombassa opas kertoi inonimaalausharrastuksestaan ja ortodoksisen kirkon suurimmasta juhlasta, pääsiäisestä. Kuvassa Bomba-talon ikoninurkkaus: käspaikka, lampukka ja ikoni (Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkuminen)



Bombatalon yläkertaa.


Bomban tsasounan viereen on viime kesänä pystytetty ristit sodan siviiliuhrien muistoksi.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Kaakkurin puutarha 1.4.2012


Tänään on palmusunnuntai ja samalla aprillipäivä. Mutta tämä juttu ei ole aprillia. Lunta on meillä Koillismaalla, eteläisessä Lapissa, niin paljon että usko kesän tuloon on joskus koetuksella. Monta muutosta on kuitenkin tapahtunut kuukauden sisällä. Kuvassa takapihan lumipeitteet.


Lämpökompostorin käynnistymistä saa vielä tovin odotella.


Lintulaudan lumihattu on muuttanut muotoaan...


ja keraaminen vesiastia on ilmestynyt esiin lumipeitteen alta. Etualalla sojottaa lapinnauhuksen kuivunut kukkavarsi.



Virpojat toivat tulleessaan keväisen keveän lumikuuron.